Etusivu

Ajankohtaista

Maailmankoulu

Kirjasto

Materiaali

Koulutus

Matkalaukut

Järjestöille

Kuvagalleria

Yhteystiedot

Linkkejä

Tietopankki opettajille

Elävä kirjasto

Maailmankoulu

Maailmankoulu-hankkeen tavoitteena on tukea opettajia ja kasvattajia globaalikasvatuksessa.

Hankkeen on käynnistänyt Kasvattajat Rauhan Puolesta ry, ja siitä vastaa nykyisin Rauhankasvatusinstituutti. Yhteistyökumppaneina on eri kansalaisjärjestöjä. Maailmankoulu tekee myös tiivistä yhteistyötä Oulussa ja Turussa kuntien opetustoimen sekä yliopistojen opettajakoulutuksen kanssa. Maailmankoulu toimii pääosin Ulkoasiainministeriön rahoituksella.

Maailmankoulussa kootaan mm. eri järjestöjen tuottamaa globaalikasvatusmateriaalia kasvattajien työn tueksi. Oulun Maailmankoulussa toimii Pohjois-Suomen ainoa globaalikasvatuksen erikoiskirjasto, jossa kerätyt materiaalit ovat esillä ja lainattavissa. Materiaalipankin avulla osa materiaalista jaetaan myös koulujen käyttöön erilaisten koulutusten, kouluvierailujen ja esittelyiden kautta.

Maailmankoulussa on lisäksi tarjolla ideointi- ja suunnitteluapua kehitys- ja globaalikasvatusmateriaalin käyttöön erilaisissa opetustuokioissa ja projekteissa.

Maailmankoulussa työskentelevät henkilöt löydät yhteystiedoista.

Kansainvälisyyskasvatusmateriaali koulujen käyttöön

Kansalaisjärjestöt tuottavat paljon laadukasta globaalikasvatusmateriaalia. Silti moni hyvä materiaali jää käyttämättä kouluissa tai ei koskaan saavuta opettajia. Maailmankoulun yksi tärkeä tavoite onkin kehittää erilaisia tapoja jalkauttaa hyväksi havaittuja ja kokeiltuja globaalikasvatusmateriaaleja koulumaailmaan.

Kansainvälisyyskasvatusmateriaalia jaetaan Maailmankoulun materiaalipankista opettajanhuoneisiin ja koulukirjastoihin. Lisäksi laaja valikoima materiaalia on Maailmankoulun kirjastossa, joka toimii omana yksikkönään oppimateriaalikeskuksessa. Materiaalit ovat sieltä käsin maksutta kaikkien kiinnostuneiden lainattavissa.

Matkalaukun kanssa maailmalle

Maailmankoulu tarjoaa myös luokissa kiertäviä kansainvälisyyskasvatuksen eri teemoja syventäviä matkalaukkuja. Maailmankoulu-matkalaukkuihin on koottu laajasti teemaan liittyvää materiaalia kuten video- ja dvd-filmejä, lautapelejä, julistesarjoja, kuvakortteja sekä erilaisia toiminta- ja pohdintatehtäviä. Lisäksi jokaisessa laukussa on valmiita tuntisuunnitelma- ja työpajaehdotuksia sekä lisämateriaalia opettajalle aiheeseen tutustumiseksi.

Matkalaukkujen teemoja ovat mm. pakolais- ja maahanmuuttajakysymykset, kulttuurienvälinen kasvatus saduin ja leikein, YK:n vuosituhattavoitteet, ihmisoikeudet sekä yhdenvertaisuus. Laukkujen anti on helppo ottaa käyttöön luokassa ja ne tarjoavat elämyksellisen sekä ajatuksia herättävän matkan kansainvälisyyskasvatuksen maailmaan.

Koulutusta ja ideointiapua opettajille

Materiaalin lisäksi Maailmankoulu-hankkeessa tarjotaan opettajille myös vinkkausapua. Maailmankoulu-koordinaattorit ovat opettajien käytettävissä ideointiapuna ja materiaalivinkkaajana eri kansainvälisyyskasvatuksen teemoihin liittyen. Maailmankoulusta voi kysellä myös nettilinkeistä ja kansainvälisyyskasvatuksen eri toimijoita kokoavista verkostoista.

Hankkeen aikana on järjestetty myös useita opettajille suunnattuja koulutuksia. Koulutukset ovat opettajille maksuttomia ja niihin kuuluu laaja ja monipuolinen materiaalipaketti.

Koulutustarve suurta

Maailmankoulun järjestämät koulutukset ovat olleet suosittuja. Osa osallistujista on osallistunut myös useampiin perättäisiin koulutuksiin, mikä osoittaa koulutusten vastanneen osallistujien tarpeisiin.

Kokonaisuudessaan Maailmankoulu-hankkeen kaltaiselle kansainvälisyyskasvatuksen tukityölle on nähtävissä suuri tilaus. Kansainvälisyyskasvatusta pidetään tärkeänä, mutta sen toteuttaminen koetaan haasteellisena. Opettajat ovat ottaneet tarjotun kansainvälisyyskasvatusmateriaalin ilolla vastaan ja pitäneet sitä tärkeänä tukena opetukselle. Materiaalin lisäksi usea opettaja kaipaisi kuitenkin myös lisätietoa kansainvälisyyskasvatuksen eri aihepiireistä.

Tähän tarpeeseen Maailmankoulu-hanke pyrkii vastaamaan järjestämällä kouluille omia koulutusiltapäiviä ja työyhteisökoulutuksia, joiden teema voidaan suunnitella koulun omista tarpeista käsin. Lisäksi yksittäiset opettajat ja kasvattajat ovat tervetulleita Maailmankouluun saamaan ohjausta ja suunnitteluapua kansainvälisyyskasvatusta käsittelevien opintokokonaisuuksien tai yksittäisten oppituntien valmisteluun, ja koulun kansainvälisyyskasvatustyön kehittämiseen.